maanantai, 27. helmikuuta 2012

Koristeita viikonlopun juhliin



Viikonloppuna juhlittiin varmasti monessa kodissa. Minä pääsin tekemään ystäväni pienen pojan kastekakkuun koristeita. En ollut itse aivan tyytyväinen lopputulokseen, sillä väsymys veroitti valitettavasti osansa. Tyytyväinen en ollut sen vuoksi, että lopputulos oli toisinto vanhasta kakusta ja koristeet olivat jotenkin yksinkertaiset :) Onni oli minun puolellani, sillä ystävä oli tyytyväinen. Onnea Leolle hienosta nimestä ;)

Veikko taasen juhli synttäreitään, koska sankarilla odottaa tallissa Vespa. Pääsi se myös odotetusti koristamaan kakkua. Tähän koristeeseen hain mallia kuvahaulla :) Onnea Veikko!

Tervetuloa uusille lukijoilleni :)

sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

Suklaakakkua MasterChef ohjelman mukaan



 


Ensin tehtiin Top Chef porkkanakakkua, niin jatketaan MasterChef pudotushaasteen suklaakakulla. Annoksessahan oli suklaakakun lisäksi suolatoffeejäätelöä, praline-maitosuklaamoussea ja marenkia. Siis melko vaatimaton kokonaisuus lauantain kunniaksi :D 

Aloitin tämän helppoakin helpomman ja nopeaakin nopeamman homman ihan vain toisella kädellä. Llueskelin ohjettakin vain sieltä täältä...Niin varmaan!!! Käytäntö meni aivan toisella tavalla. Ohje oli tällaiselle amatöörille kuin minä joiltakin kohdin aivan käsittämätön.

Ohjelmassa kokki sanoi, että reseptiikka tehdään paperille siten, kuinka oletetaan työjärjestyksen menevän. Netissä marengin ohje oli viimeinen. Se vaatii kuitenkin pisimmän eli kahden tunnin kuivattamisen uunissa. Eli aloitin marenkien valmistamisella, ja niinhän kokit ohjelmassakin tekivät. Lisäksi päätin jo aivan alussa puolittaa kaikki muut reseptit, vain suklaakakun tein täysistä ainesmääristä. Voin sanoa, että se oli fiksuin päätös tässä projektissa. Sillä siksi tätä THE suklaakakun valmistamista voin kutsua...projektiksi :) Korostan, että kaikki kommellukseni johtuivat omasta tyhmyydestäni tai silkasta tietämättömyydestäni :) Lue juttu, jos jaksat pitkää jaarittelua ja tee itsekin tätä, jos haluat jotain hyvää, sillä kyllä tällä vaivannäöllä saa myös ihan makoisan ja suklaisen palkan.

Puhdas keittiö ja MasterChef-fiilis katossa, joten THE projekti voi alkaa.

Marengit
  • 65g valkuaista
  • 65g sokeria
  • 70g tomusokeria
Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi (värjäsin tässä vaiheessa massan pinkiksi). Sekoita joukkoon tomusokeri. Pursota pellille haluamasi muotoisia marenkeja (minä tietenkin tein sydämiä). Paista uunissa 90 asteessa n. kaksi tuntia siten, että marengit ovat kuivia.

Tähän asti kaikki hyvin ja seuraavana vuorossa oli jäätelö :D :D nauran jo valmiiksi...väliaika tietona...neljä kippoa liattu.

Suolatoffeejäätelö
  • 125g maitoa
  • 125g kermaa
  • 100g sokeria
  • ½ vaniljatanko
  • 2½ keltuaista 20g sokeria
  • ripaus suolaa
  • 25g glukoosia (25g hunajaa)
Nyt täytyy jo numeroida työvaiheet:
  1. Mittaa kerma ja maito.
  2. Laita kattilaan 100g sokeria ja sulata (suosittelen melko mietoa lämpötilaa). Sokeri saa ruskistua. Jostain luin, että sokeri karamellisoituu 160 asteessa, mutta missä lämpöasteessa se palaa? Olin aivan varma, että oma sokerini ehti palaa pohjaan, mutta ei se palanut.
  3. Lisää sulaneen sokerin joukkoon kerma ja maito sekä halkaistu vaniljatanko. (Tässä vaiheessa sokeri TIETENKIN jymähti kattilan pohjaan ja olin jo valmis luovuttamaan, mutta ei kannattanut...hiljainen hämmentely ja pikkuhiljaa sokeri jälleen suli nesteen joukkoon)
  4. NYT lisää glukoosi tai niinkuin minä tein laitoin hunajaa. Sitä saa kaupasta ja ei tarvitse mennä apteekkiin hakemaan glukoosia. Hämmennä hunaja vielä joukkoon.
  5. Sekoita keltuaiset ja 20g sokeria tasaiseksi.
  6. Kaada puolet kattilan seoksesta keltuaisten joukkoon...hämmennä ja huomioi, että kaatamasi nesteen lämpötila ei ole yli 84 (tai 82) astetta, muutoin keltuianen kokkaroituu. 
  7. Kaada seos takaisin kattilaan ja hämmennä tasaiseksi. Hämmentele niin kauan, että seos alkaa saostumaan eli suunnilleen siten, että seoksen lämpötila kattilassa on 82 astetta.
  8. Siivilöi kulhoon ja lisää ripaus suolaa. Minun ripaus oli sellainen tsup ja se ripaus ei kyllä jäätelössä maistunut. Mikä lienee kokkien ripaus?
  9. Anna jäähtyä hetki ennen kuin laitat jäätelökoneeseen. Minä vein lasiastiassa keitoksen lumihankeen ja poks lasikulho meni TIETENKIN rikki. Onneksi keitokset pysyi kulhon sisällä. Hämmentelin ulkona silloin tällöin tunnin ajan, ennen kun vein pakkaseen. Pakkasessa se makasi monta tuntia ilman hämmentelyä, mutta silti rakenne oli ihan hyvä. Ei ollenkaan rakeista, vaan oikein silkkistä.
Saldona yksi rikkonainen 25€ lasikulho ja likaiset astiat lisääntyivät seitsämällä. :) Jäätelön teon aikana tavasin ohjetta moneen kertaan ja pyysin Tomiakin aina lukemaan, että kerro mitä teen ja mikä vaihe tulee seuraavaksi.

Praline-maitosuklaamousse
  • 137g maitoa
  • 40g pralinea????
  • 2 kpl normaaleja liivatelehtiä
  • 150g maitosuklaata
  • 187g kermaa
Aloitetaan sitten tässä vaiheessa tekemistä selvittämään, että mitä hitsiä on Praline?!? Noh googlettamaan.... suklaata, suklaakonvehteja, konvehtien täytettä, nougata, jotain nougatin tapaista. Eihän meillä ole mitään sellaista! Mutta meillä oli Dumle karkkeja lauantai-irtokarkkipussissa. Aloitettiin siis imeskelämään karkkien päältä suklaata pois :D kyllä vain...tämän pystyi tekemään, koska minä tein tämän jälkkärin vain meille.
  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  2. Vaahdota kerma (laita jääkaappiin odottelemaan)
  3. Laita maito ja praline (dumlet) kattilaan, kiehauta yhdessä. Lisää liivatteet.
  4. Kaada seos paloitellun suklaan päälle ja sekoita tasaiseksi
  5. Anna jäähtyä 10 min. Sekoita sen jälkeen kerma joukkoon. (varmista, että olet laittanut kerma astian tasaisesti jääkaappiin, ettei kerma-astia lennä jääkaapista lattialle ja juhlavaatteillesi, niinkuin minulla kävi).
  6. Vatkaa uusi kerma ja ole onnellinen, että miehesi/vaimosi on ostanut paljon ylimääräistä kermaa jääkaappiin.
  7. Kaada mousse säilytysastiaan ja kelmu päälle.
  8. Laita 10 min pakkaseen ja sen jälkeen jääkaappiin jähmettymään.
Saldona: viisi uutta likaista astiaa + lattia ja pakastimen ovi kerman peitossa. Pesukonekin piti laittaa pyörimään kermaisista vaatteista, jotka päällä oli tarkoitus lähteä 15 minuutin päästä synttäreille.

Synttäreiden ja elokuvan mittainen tauko :)

Suklaakakku
  • 140g suklaata (tummaa)
  • 60g voita
  • 140g valkuaista
  • 40g sokeria
  • 50g keltuaista
  1. Paloittele suklaa ja voi kattilaan ja sulata ne tasaiseksi.
  2. Laita monitoimikoneeseen pyörimään valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
  3. Sekoita suklaavoi seos ja keltuaiset nostellen valkuaisvaahdon joukkoon. Tähän voisin kertoa, että mitä mieltä olen henkilökohtaisesti tuosta "nostelusta", mutta antaa olla...
  4. Paista uunissa 140 asteessa siten, että kakun sisälämpötila on 84 astetta. Kun lämpömittarin lämpötila oli tuon 84 astetta nostin mittarin vielä kakkuaineksen keskelle/pinnalle, jotta anturi ei ottaisi lämpötilaa pellistä. Näin paistamisaika lisääntyi vielä hetken. Vaikka kakku näyttikin raa'alta, kun sen otti pois uunista, niin kakku oli valmista. Aivan muutaman minuutin jäähtymisen jälkeen, siitä saa leikattua haluamansa mallisia palasia.
Saldo neljä liattua astiaa. Yhteensä tässä vaiheessa pöydällä 20 likaista astiaa. Sitten vain annosta kokoamaan. 

Arvatkaas lopuksi paljon tälle jälkiruoalle tuli hintaa...ostin käytännössä tätä varten lämpömittarin ja vaa'an (vaikka käytän niitä tietenkin myöhemminkin). Lisäksi rikkoutunut kulho 25€ ja ainekset n.15€ eli yhteensä hintaa n.80€.

Pakko on hieman kritisoida noita ohjeita. Valmistuvat määrät eivät ole millään tavalla kompensaatiossa toistensa kanssa esim. marenkia olisi annokset täynnä, jos vertaa marengin ja suklaakakun määrää toisiinsa. Lisäksi ohjeet ovat todella vaillinaisia amatööreille, ei niiden avulla ainakaan luottamuksen tunnetta tule itseensä ja esim. jäätelön ohjeesta puuttui kokonaan glukoosin käytön ohjeistus. Ja nämä lämpötila-asiat saisivat olla tarkemmin esillä. Tulee sellainen fiilis, että nämä ohjeet on tehty ainakin osittain vain alan ihmisiä varten. Niin ja kuinka kokki tekee tän puolessa toista tunnissa, jos itse kirjoittaa reseptiikkaan, että sitä pidetään uunissa kaksi tuntia? :D Voisin mielelläni tulla katsomaan, kuinka tämä tapahtuu siinä ajassa :) kutsua odotellessa.

MUTTA HYVÄÄ OLI :) 

perjantai, 24. helmikuuta 2012

Broileri-Kookoskeitto



Sain Ruokailmiö-blogista tunnustuksen :) siitä kirjoittelen myöhemmin. Blogissa törmäsin kuitenkin moniin hyviin resepteihin. Erityisesti olen kaipaillut reseptejä arkiruokia varten. Tuntuu nimittäin, että meillä syödään aina jauhelihakastiketta tai makaronilaatikkoa. Tuntuu, että meidän lapsilla tulee perheen arkiruoat jo korvista ulos. Ensimmäisenä testaukseen pääsikin edellä mainitun blogin Broileri-Kookoskeitto. Hieman ohjeesta jotain poistin ja jotain lisäsin ja ihan vain siitä syystä, että en jaksa kinata ruokapöydässä (jälkimainintana tosin voin lisätä, että kinattiin silti).

Broileri-Kookoskeitto

  • 300-400g maustamattomia broilerin filesuikaleita
  • 4 perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 pieni sipuli
  • 1 dl herne-maissi-paprika
  • 1 rkl öljyä
  • 1 tl currya
  • ½tl suolaa
  • vettä
  • 400ml kookosmaitoa
Pilko kasvikset. Kypsennä broileri öljyssä paistinpannulla. Kaada sekaan paloitellut kasvikset ja kuullota hetki. Lisää vettä niin, että ainekset peittyvät.  Lisää suola ja curry. Keitä sen aikaa, että kasvikset ovat melkein kypsiä. Lisää herne-maissi-paprika ja kiehauta muutama minuutti. Lisää kookosmaito ja anna kiehahtaa.

Kiira tykkäsi hirveästi. Jerelle ei kelpaa ja Juuso nukkuu, niin maistelee sitten myöhemmin. Pistetään vielä esittelyyn tämän päivän ostokset. Clas Ohlsonilta: keittiöön digitaalivaaka, digitaalinen lämpömittari ja metalliset 1 dl, 1 rkl, 1 tl ja 1 ml-mitat. Näiden ostosten kohdalla voisin todeta, että vihdoinkin :) Ja tervetuloa uudelle lukijalleni :)


tiistai, 21. helmikuuta 2012

Pinkki kakku




Että miksikö kakkua tänään? Stockmann järjestää juhlavuoden kunniaksi juhlakakkukilpailun. Ja veikkaan, että joka toinen harrastelija kakkubloggari aikoo osallistuu kisaan. Tai minä ainakin aion  :)

Tein kakun ja kuvasin sen, mutta kun sitä ei varmaankaan ole vielä tarkoitus julkistaa, niin tämän päivän työstä ei olisi jäänyt mitään jälkeä tänne blogiin. Riivinkin kaikki koristeet pois ja koristelin kakun uudelleen. Näin sain sitten kakun tänne blogiinkin. Kätevää eikö totta? Odottelenkin, että saan makuraatini kotiin maistelemaan kakkua.

Lopuksi, kun olin kuvannut kakun päätin vielä hieman tuunata kakkua. Pruuttasinkin kimallegeeliä kakun pinnalle :D Saatiinpa suttukakku tännekin :D Täytyy vielä tuumata, että on kansainvälinen kakku kyseessä. Pinkki It's aGirl-nauha on Englannista, pinkit sokerihelmet Kap Verdeltä ja kimallegeeli Ranskasta...muutamia kilometrejä kakun takana.


maanantai, 20. helmikuuta 2012

Iloleipurin Kuukauden leivontablogi


Olipa mukava aamukahviyllätys. Iloleipureiden-sivulla blogini oli linkitetty kuukauden leivontablogiksi :)

sunnuntai, 19. helmikuuta 2012

Paras Pullataikina Laskiaisen kunniaksi




:D Jälleen on otsikko minun google hakusanojeni mukainen. Tällä ohjeella on meidän perheessä aina tehty pullataikina, joten olkoot tämä sitten minun mielestäni paras pullataikina ja helpoin ja nopein ja ihanin. Ohje on vanha. Se on peräisin seiskaluokan kotitalouskirjasta ja kirja taas on vuodelta 1987. Tänään on laskiaissunnuntai ja laskiaispullat kuuluvat tähän päivään. Aamu alkoikin siis pullanpaistolla.

Pikkupullat n.20kpl

Taikinan juuri:

  • 2 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1 tl sokeria
  • 2 dl vehnäjauhoja
Lisäksi tarvitaan:
  • 1 muna
  • 3/4 tl suolaa
  • 3/4 dl sokeria
  • n. 1,5 tl kardemummaa
  • 3 - 4 dl vehnäjauhoja
  • ½dl öljyä tai 75g voita
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maidon joukkoon, sekoita. Vatkaa joukkoon sokeri ja vehnäjauhot (2dl). Jätä taikina peitettynä lämpimään vesihauteeseen n.10 minuutiksi. Lisää joukkoon muna, suola, sokeri, kardemumma sekä osa jauhoista. Jatka jauhojen lisäämistä ja alusta samalla toisella kädellä. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen tai sulatettu voi. Jatka alustamista kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota. Leivotaikinasta pikkupullia tai korvapuusteja ja nosta ne pellille. Anna vielä kohota tai laita voideltuna uuniin (niinkuin minä teen). Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia tai kauniin ruskeaksi.

Tällä ohjeella luonnistuu kaikki pullaherkut :) Itse en tee ikinä pullataikinaa koneella. Mielestäni taikina "syö" silloin enemmän jauhoja ja pullataikinasta tuleesilloin liian kovaa. Kovat pullat taas ei ole hyviä, vaikka niitä miten maistelisi. Sen kerran kun siis meillä tehdään pullaa, se tehdään punaisesta maidosta ja voista sekä ilman konetta.


Hyvää laskiaissunnuntaita!

Tuuheuttavaa ja heleyttävää



Kummasti tilipäivälle kasaantuu aina pitkän pitkä "pakko ostaa"-lista. Menin tätä listaa lyhentämään Kicks-myymälään. Olin jo ottamassa sitä samaa ripsiväriä kuin aina ennenkin, mutta myyjän kysymys "Voinko auttaa?" sai minut kysymään toista vaihtoehtoa. Myyjä oli loistava! (lisää tällaisia) Puhellaan hän myi minulle tuon ripsivärin. Olen jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen vakuuttunut siitä, että muutos oli tälläkin kertaa hyvästä. Heräteostoksena mukaan tarttui vielä monessakin blogissa kehuttu Heleyttävä meikinpohjustusvoide. Meikkipohjasta tulikin hyvin kuulas ja heleä. Tosin 11 tunnin työssä juoksemisen jälkeen oli pärstän heleys kyllä kaukana :D  Entäs nuo ihanat Calvin Kleinin korkean korkeat kiilakorot kesäksi. Löysin ne jo joulukuussa ovh oli 99,99 ja maksoinkohan niistä n.40€. Tule jo kesä ja mekko kelit!!

Tässä vielä uuden uutukainen hiuspantani. Passaa pistää jälleen pantaa päähän :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...